Karma

Teru vaihtoi nukkuma-asentoaan puolin jos toisin, mutta kiitos, auringo kajo puiden lomasta ja arpiturkin haukottelu herätti myös vähitellen tämän. Pentu alkoi haukoitella ja venytteli vähän.
- Huomenta Kyoshiro, anteeksi, jos herätin sinut..
Pikkuinen heilutteli häntäänsä vähän ja hymyili. Teru oli ainakin nukkunut melko makoisat unet.

- Huomenta, sä potkit unissas ku mikäkin jänis välillä.
Kyoshiro naurahti ja venytteli jalkojaan, olematta selvästikään kuitenkaan vihainen asiasta. Jonkun vieressä nukkumisesta oli aikaa ja ainakin Teru vaikutti saaneen kunnolla nukuttua. Muutaman päivän päästä pentua tuskin edes erottaisi samaksi säälittäväksi, pieksetyksi karvakeräksi, johon Kyo tutustui. Ruoka ja hyvät yöunet tekivät ihmeitä, vaikka henkisten arpien parantelu kestäisikin pitkään.
- Onko nälkä?

"Jänis.."
Teru alkoi hieman nauramaan vähitellen.
- Ei ollut tarkoitus..
Pentu tykkäsi tosi paljon Kyoshiron seurasta, koska tuon seurassa sai nauraa välillä mitä huvittavimmille asioille, kuitenkin tämä halusi tutustua vähitellen myös muihin lauman nuoriin. Myös tämän mieli oli reippaasti pirteämpi, kuin eilen, seura teki niin sanotusti kaltaisekseen. Kuitenkin pikkuisen piti parannella vielä henkisiä arpiaan, päivä päivältä tästä tulisi entistä vahvempi. Nauru loppui.
- Itseasiassa on taas ihan mieletön nälkä.
Saattoi hivenen kuullakin, miten Terun vatsa murisi, tuo tarvitsi jotain syötävää aina aamuisin ja muutenkin, jotta vahvistuisi.

- Se on hyvä kuulla. Tulehan, sun ei tarvitse ikinä nähdä nälkää, jos opit metsästämään itse ruokas.
Kyoshiro nousi ylös jalkojaan venytellen ja ravisti vähän turkkiaan. Usein laumassa jäsenet hankivat ruokaa kaikille vuorollaan, mutta jokaisen villikoiran piti myös osata metsästää oma ruokansa, siitä riippui eloonjääminen ellei meinannut elää ihmisten nurkissa tähteitä syömässä. Kishun katse käväisi jo hereillä olevissa laumansa jäsenissä ja tämä velvoitti muutaman uroksen vahtimaan laumaa ja ympäristöä poissa ollessaan. Kyon ei tarvinnut jatkuvasti olla laumansa tukena ja turvana, osa joukoista oli vain vähän häntä itseään nuorempia ja nämä olivat todella itsenäisiä. Kyoshiro vietti mielellään aikaansa nuorempien pentujen kanssa ja opetti näille metsästämistä ja taistelua. Kishu asteli hieman kauemmas ja odotti Terua.

- Selvä...
Teru teki vielä kunnon jalkojensa venytyksen noustuaan ja lähti seuraamaan reippaana Kyoshiroa. Muiden laumalaisten tavoin tämäkin tahtoi oppia saalistamaan, jotta voi joskus hankkia joko itselleen ruokaa taikka kaikille laumalaisille. Ruoan hankkiminen on yksi henkiinjäämisen tärkeistä perusteista, jota ei sovi missään nimessä unohtaa.
- Tahdon oppia saalistamaan, jotta voin hankkia joskus myös ruokaa itselleni sekä muillekin laumalaisille omalla vuorollani.
Pentu puhui ja puhe kuulostikin ehkä hitusen aikuiselta, vaikka tämä oli vielä pieni ja nuori. Teru ei ollut samanlainen pikkuinen, kuin eilen, toisen itsevarmuus oli kasvanut, eikä tuo enää itkenytkään niin helposti.

- Niin sitä pitää. Alkuun riittää kuitenkin, että sä osaat hankkia sitä itsellesi.
Hopeaturkki vastasi suoden pennun innokkuudelle tyynesti vinon hymyn ja suuntasi syvemmälle metsään edeltä. Aamu oli vielä varhainen ja viileä, mikä oli otollinen aika löytää saalista. Ympäriltä puista kuului lintujen viserrystä ja muutama lintu oli maassa hakemassa itselleen syötävää pienistä hyönteisistä. Linnut olivat tottuneet villikoirien läsnäoloon eivätkä siksi helposti osanneet pelätä näitä. Kyoshiro jättäytyi lintujen taakse vähän matkan päähän ja katsahti Terua.
- Tärkeintä on, että on hiljaa ja varoo mihin astuu. Lintuja pitää lähestyä hitaasti maahan painautuneena ja kun pääsee tarpeeksi lähelle isket kiinni. Yritä.
Kyo kävi makuulle maahan ja antoi pennun kokeilla.

Pentu seurasi koko matkan tarkkaavaisena hopeaturkkia ja pysähtyi samoihin aikoihin Kyoshiron kanssa, mennen sitten täysin matalaksi.
- Hyvä on, minä yritän tehdä parhaani, yritän olla ääneti.
Terui alkoi sitten vähitellen hiipimään lintuja kohti maahan painautueena ja aiheuttamatta minkäänlaisia ääniä. Tarpeeksi lähelle päästyään linnut huomasivat pennun ja yrittivät lentää karkuun, mutta tuossa vaiheessa nuorukainen loikkasi ja hyvällä tuurilla tämä sai napattua yhden linnun kaulasta kiinni hampaillaan. Pentu pudottautui jaloilleen ja ensimmäisen lintunsa kanssa tallusteli arpiturkin luo.
- Minä tein sen Kyoshiro!

Kyoshiro seurasi Terua katseellaan liikahtamattakaan paikoillaan. Terulla saattoi olla vähän onnea matkassa, mutta kishu näki silti, että pentu oppi myös nopeasti ja hänen vaistonsa kertoivat mitä tehdä. Pentu oli yksi harvoista, jotka olivat hänen laumastaan onnistuneet metsästyksessä niin hyvin ensimmäisellä opetuskerralla. Jopa Kyoshiro itse oli joutunut ponnistelemaan saalistuksen oppimisen kanssa nuorena.
- Hyvin tehty! Metsästit kuin kokenut uros.
Kyo yritti pitää äänessään hillityn, mutta silti kehuvan äänensävyn, vaikka todellisuudessa hän ei olisi voinut näyttää enää ylpeämmältä isoveljeltä, jollaiseksi itsensä koki sillä hetkellä.
- Ansaitsit sen, voit syödä sen.

- Noh, kiitos. Luulin kyllä aluksi, etten saisi yhtään lintua kiinni.
Pentu hymyili ja kävi makuulle Kyoshiron viereen, aloittaen lintunsa syömisen. Teru saattoi olla hyvin ylpeä siitä, että tuo sai oman, ensimmäisen lintunsa. Myös tämä näki Kyoshiron kohdalla, miten ylpeäksi isoveljeksi toinen koki itsensä tuolloin. Teru hymyili syödessään.
- Loppujen lopuksi tuo ei vaikuttanut liian hankalalta. Tosiaan metsästin, kuin kokenut uros.

- On harvinaista onnistua heti ensimmäisellä kerralla, sulla oli onnea matkassa, mutta myös taitoa.
Kishu vastasi tyynesti, maaten aloillaan pennun vierellä ja antoi tuo nauttia ateriastaan rauhassa.
- Kun sen oppii, se ei ole vaikeaa. Tärkeintä on kuitenkin, että metsästää vain sen mitä tarvitsee. Talvella ruokaa on vähän, silloin laatu korvaa määrän.
Kyoshiro kertoi Terulle tyynesti.

- Voin sanoa, että minulla on hyvä ja mainio opettaja, jonka takia onnistuin. Metsästänkin tästä lähin vain sen verran, mitä oikeasti tarvitsee.
Teru nieli maukkaita paloja linnusta välillä kurkustaan alas, nuolaisten suupieliään välillä.
- Enköhän tule hyödyntämään taitojani talvellakin..

Kyoshiro virnisti tyynesti Terun sanoille, hän tosiaan oli melkoisen hyvä opettaja, mitäpä sitä kieltämään. Arpiturkilla oli itsetunto kohdillaan, ehkä vähän liikaakin. Uroksella ei ollut tapana alkaa nöyristelemään muille, mutta jonain päivänä hänen kova egonsa kaatuisi vielä hänen niskaansa ja hän joutuisi nöyrtymään jonkun edessä. Sellaista päivää tuskin tulisi kuitenkaan ihan heti.
- Se on hyvä kuulla.
Teru alkoi varmaankin pian olla valmis ateriansa kanssa ja Kyo alkoi jo harkita vähitellen siirtymistä toiseen paikkaan ja miettimään muuta tekemistä tai opetettavaa pennulle, kun kuuli juoksuaskelia ja jäi kuuntelemaan niitä vähän valpastuneena.

Teru hymähti ja jatkoi rauhassa syömistään, aterioinnin jälkeen pentu toisiaan haluaisi kokeilla jotain muuta, jota voisi oppia. Ateriointinsa jälkeen tämä alkoi kuulla myös jonkunlaisia juoksuaskeleita ja tuon korvat liikahtivat.
- Mitä nyt Kyoshiro?

Kyoshiro ei heti vastannut, se keskittyi kuuntelemaan mitä oli tulossa ja erottikin pian kaksi tuttua hahmoa juoksemassa heidän luokseen. Nämä pennut olivat lauman vanhempia ja ne näyttivät hengästyneiltä, ne olivat selvästi etsineet johtajaansa jo kaikkialta paitsi täältä. Kyoshiro rentoutui hieman, mutta jäi katsomaan odottavasti uroksia odottavasti ja suoristautui hieman aloillaan korvat pystyssä.
- Kyoshiro, alueellamme on joku aikuinen uros.
Hopeaturkki nousi ylös ja vilkaisi Terua, sillä oli pahat aavistukset sen suhteen, kuka sen alueelle eksynyt koira voisi olla.

Terukin nousi äkkiä jaloilleen, kun sattui kuulemaan samat uutiset, mitä kishukin. Pentu vilkaisi ehkä hieman pelokkaana Kyoshiroa, vaikka tästä myös näkyi, että hän oli myös melko vihainenkin. Teru murahti.
- Se uros on mitä ilmeisimmin isäni. Hän on tullut etsimään minua.

- Olisi sääli tuottaa hänelle pettymys vai mitä?
Kyo virnisti pahaenteisesti ja ravisteli turkkiaan käski laumalaisiaan näyttämään näille tietä. Kishu otti kevyesti Terun niskasta kiinni hampaillaan, sillä epäili ettei tuo vielä pysyisi melkein aikuisten koirien vauhdissa eikä tuo myöskään ollut vielä siinä kunnossa, että pennun olisi kannattanut rasittaa itseään. Tuohan pysyi hädintuskin eilen edes omin jaloin pystyssä. Arpiturkki seurasi laumalaisiaan aukealle kohdalle metsässä, jossa oli muitakin hänen laumalaisiaan ja nämä olivat piirittäneet aikuisen uroksen. Koirat olivat puhuneet jotakin keskenään, mutta vaimenivat, kun Kyoshiro tuli paikalle ja laski Terun maahan viereensä.

- Olisi aika sääli..
Pentu oli vastannut hitusen virnistellen Kyolle tuolloin, kun toinen oli alkanut kantaa tätä kevyesti niskasta pitäen. Teru myönsi jo itsekin, että hän ei ollut vielä niin hyvässä kunnossa eilisen jäljiltä, tämä ei uskaltanut rasittaa itseään kuitenkaan liikaa. Hetken päästä Teru seisoikin Kyoshiron vieressä, pentu tarkkaili muita laumalaisia, kunnes tuon katse lukittautui lopulta aikuiseen urokseen. Nuorukainen tunnisti heti koiran ja tuon sisällä alkoi nousta kunnon viha, sen näki tämän ilmeestäkin.
- Isä...

Hopeaturkki istahti tyynesti pennun viereen ja katsahti aikuista koiraa, joka oli tunkeutunut sen reviirille. Uros näytti paljon Terulta, joten ei ollut epäilystäkään siitä kuka oli kyseessä. Se pälyili epäilevästi ympärillään olevia koiria, jotka olivat piirittäneet sen ja lopulta sen katse osui tuttuun pentuun.
- Teru! Olen etsinyt sinua joka paikasta, olin hirveän huolissani. Mennään takaisin kotiin, olen niin pahoillani, en enää ikinä...
Ainoa mitä Kyo kuuli uroksen sanoista oli pelkkiä valheita. Se oli nähnyt tämän niin monta kertaa. Kishu naurahti ääneen, saaden aikuisen uroksen sulkemaan kuononsa ja kiinnitti kaikkien huomion itseensä.
- Kuuletko Teru, isäsi on pahoillaan.
Kyoshiro sanoi sarkastisesti laumansa nauraessa hänen sanoilleen ja seurasi katseellaan kuinka uros yritti tulla lähemmäs poikaansa, mutta pysähtyi taas Kyon astuessa Terun eteen. Hopeaturkki saattoi olla vasta vuoden ikäinen, mutta tuon olemus kertoi, että tuo repisi Terun isän henkilökohtaisesti kappaleiksi, jos tuo koskisi poikaansa pitkällä tikullakaan.

Teru kuunteli hiljaa isänsä sanoja, jonka aikana toinen alkoi murisemaan isälleen. Pentu oli myös hoksannut Kyon sanovan pahoillaan - sanan melko sarkastisesti. Myös se ja kishun sekä koko lauman nauru kasvatti vain lisää tämän vihaa isäänsä kohtaan.
- Minä en usko sinua enää isä! Olet sanonut tuon niin monta kertaa minulle ja kohdellut minua silti kaikesta huolimatta kaltoin, joten nyt tämä saa riittää!
Pentu ihan huusi suorastaan, että tuon viha näkyi ulos asti. Terun nähdessään isänsä lähestyvän ja Kyoshiron tullessa väliin tämän eteen, nuorukainen jatkoi.
- Et ole enää minun isääni, joten pysykin kaukana minusta, äläkä tule lähelleni enää ikinä! Vihaan sinua!

Kyoshiro ei puuttunut millään tavoin Terun huutamiseen, se ajatteli tämän olevan jopa omalla tavallaan kaikesta ikävästä kokemuksesta huolimatta myös terapeuttista, sillä Terulla oli selvästi paljon sanottavaa, mitä se ei ollut saanut ulos. Kishu nautti tilanteesta, viimeinkin tuo ryökäle kuuli mitä hänen poikansa oikeasti ajatteli hänestä.
- Siinäs kuulit, senkin paskiainen. Et ole tervetullut tänne.
Arpiturkki suoristautui Terun vierellä.
- Saat päättää mitä sille tehdään Teru.

"Minäkö saan päättää mitä isälleni tehdään?"
Teru alkoi vähitellen kiinnostua kyseisestä ajatuksesta ja tuumi hetken järkevästi, kunnes tuo oli jo miettinyt tarpeeksi kauan.
- Haluan, että isäni saa juuri samanlaisen kohtelun, kuin miten hän kohteli minua. Hänet saa hakata täysin henkihieveriin, kunhan ei hakata hengiltä ja hänet saa heittää virtaavaan koskeen, joka tässä lähellä on. Ja Kyoshiro, haluan, että annat isälleni niin kovan löylytyksen puolestani, että se varmasti tuottaa kipua hänelle.

Kyoshiro ei voinut peittää virnettä naamaltaan, hän oli tyytyväinen Terun vastaukseen. Oikeastaan se kuulosti hyvin pitkälti samalta, mitä hän olisi voinut sanoa. Teru oli ehkä vähän armollisempi kaikesta kokemastaan huolimatta, Kyo oli jopa hieman yllättynyt pennun vastauksesta, sillä moni muu olisi mennyt äärimmäisyyksiin. Kaiken kokemansa jälkeen Teru halusi vain antaa samalla mitalla takaisin, ei mitään muuta. Ja hopeaturkki tekisi sen enemmän kuin mielellään. Arpinen kishu astui muutaman askeleen lähemmäs ja katsoi mielissään, miten aikuinen uros perääntyi ja yritti paeta sen tieltä, mutta uroksen alaiset eivät päästäneet sitä ohi ja tukkivat kaikki pakotiet. Aikuinen uros oli epätoivoinen, se vilkaisi kishua pelko silmissään ja kääntyi viimein poikansa puoleen, pyytäen ja rukoillen tältä anteeksiantoa ja päästämään pois.
- Kuulitko, silmä silmästä, vanhus. Poika olisi voinut käskeä tappamaan sut. Ole kiitollinen.
Kyoshiro naurahti huuliaan nuolaisten eikä käskenyt laumalaisiaan lopettamaan pilkkaavia huutoja ja naurahduksia, jotka oli osoitettu vain ja ainoastaan Terun isälle.
- Haluatko vielä sanoa isällesi jotain ennenkuin pieksen sen?
Arpiturkki kysyi Terulta, tuon isän matelut ja anelut eivät sitä kiinnostaneet.

Isän anelut ja rukoilut kantautuivat nuoren Terun korviin, johon pentu vastasi vain kunnon tuhauksella, välittämättä lainkaan. Pentu oli hetken aikaa hiljaa, kunnes keksi sanottavansa.
- En halua ainakaan sanoa mitään positiivista, hän ansaitsee nuo pilkat, haukut sekä naurut.
Terun vihamielinen katse siirtyi lopulta isäänsä.
- Ole kiitollinen, että henkesi säästyi, mutta varoitus sinulle ensi kertaa varten! Jos tulet vielä yhdenkin kerran tänne tämän jälkeen, niin sinulle koittaa kuolemantuomio!
Nuorukainen murahti ja otti muutaman askeleen taaksepäin tyyni ilme kasvoillaan.
- Nyt saa toimia, sanoin jo sanottavani.

- Siinä kuulit, vanhus. Jos näemme sua enää kertaakaan alueellamme revimme sut kappaleiksi. Olisit ansainnut paljon pahempaa kuin piekseminen, senkin niljake.
Kishu sanoi ja otti askeleen lähemmäs Terun isää, hyökäten lopulta tuota kohti. Terun isä ei ollut kummoinenkaan taistelija, vaikka olikin olevinaan aikuinen ja isompi. Kyoshirolla sentään oli arpia koko sen ruumissa kertomassa lukuisista taisteluista ja voitoista. Ei hän turhaan toiminut lauman johtajanakaan. Hopeaturkki iski hampaansa urokseen ja viskeli tuota kuin räsynukkea. Kukaan sen laumalaisista ei tullut väliin, vaikka vanhempi uros ulisi kivusta ja huusi armoa.

"Kyoshiro..."
Jos Teru ei olisi päättänyt hänen isänsä kohtalosta nyt, hänen isä oltaisiin varmasti tapettu. Mutta pentu halusi vain tällä kertaa varoittaa, että seuraavalla kerralla hänen isälle sattuisi paljon pahemmin, jos tulisi takaisin. Muiden laumalaisten tavoin Teru ei puuttunut väliin, vaan antoi Kyon tehdä sen mitä hän oli pyytänyt, tämä kävi makuulle ja katsoi miten arpiturkkinen kishu rökitti hänen isäänsä, välittämättä isänsä tuskanhuudoista ja siitä, miten toinen huusi armoa.