Karma

Tämä päivä oli ollut poikkeuksellisen sateinen ja usvainen Shiga-kenissä. Maahan tiputteli yhä jonkin verran sadepisaroita ja taivas oli yhä tummana, joka kertoi ettei enää tänään ollut luvassa parempaakaan säätä. Sadepäivissä oli kuitenkin yksi hyvä puoli, nimittäin kaloja liikuskeli lammen pinnalla vähän väliä ja se olikin houkutellut paikalle valkean kishun, joka odotti hiljaa lammen vierellä. Kyoshiro oli saanut napattua lammesta jo muutaman kalan ja oli juuri iskenyt hampaansa kolmanteen, kun havahtui linnun kirkaisuun ja siipien havinaan. Suurikokoinen lintu oli jo ehtinyt napata yhden Kyoshiron kaloista kynsiinsä ja oli parasta aikaa nousemassa takaisin lentoon, kun uros huomasi tämän ja tipautti hampaissaan olleen kalan suustaan, joka sattui vielä olemaan elossa ja lipumaan takaisin lampeen.
- H-HEI! Se on mun kala senkin varas! Tuo se takaisin, senkin pieni...!
Uros ärjyi linnulle ja jahtasi tuota jonkun matkaa ylös rinnettä, kunnes ponnisti maasta vauhtia ja sai kun saikin vielä iskettyä hampaansa linnun siipeen ja nykäisi tuon mukanaan maahan, kierien jonkin matkaa märkää rinnettä alas lintu mukanaan ja taittoi lopulta tuon niskat, nuolaisten huuliaan tyytyväisesti.
- Siitäs saat, kun viet toisten päivällisen. Susta tulee itse päivällinen, hah!

Hieman kauempana täysin hakattu ja heikko pentu käveli hoiperellen eteenpäin. Tuo ei ollut saanut ruokaa aikakausiin ja tietysti hänen väkivaltaisen isänsä vuoksi.
"Minkä takia isän pitää jatkuvasti kohdella minua kaltoin? Kuolen vielä nälkään.."
Sekarotuisen pennun keho tärisi täysin kauttaaltaan, sadevesi kasteli tämän turkkia. Lopulta Teru kieri rinnettä alas ja kaatui vähän matkan päähän Kyoshirosta.

// Kehtaakin varastaa multa, hemmetin höyhenaivo. Oikein sulle. //
Kyoshiro ajatteli ärsyyntyneenä ja hieman itsestään ylpeänäkin astellessaan takaisin jättämiensä kalojen luokse ja laski linnun niiden viereen, nuolaisi huuliaan ja tarkasteli saalistaan. Ei paha, ei ollenkaan paha. Tästä riittäisi hyvin-
Kishun huomio herpaantui täysin, kun hänen lähelleen kieri rinnettä alas täysin yllättäen vieras pentu. Arpinen valkoturkki jäi tuijottamaan pentua pöllämystyneenä hetken, vilkaisten sitten ympärilleen ja kun ketään ei näkynyt missään se asteli vähän lähemmäs pentua nuuhkien vähän ilmaa epäilevänä, kunnes rohkeni tuuppaamaan kevyesti tassullaan Terua, katsoen oliko toinen edes hengissä enää.
- Hei muksu, oletko sä hengissä?

Pennun silmät olivat kiinni ja tuo näytti hetken melko veltolta. Pahat mustelmat ja veriset haavat koristivat Terun koko kehoa, myös tämä oli riutuneen ja vaarallisen laihan näköinen, josta pystyi päättelemään heti, että pientä oli kohdeltu todella kaltoin.
- Mhh..?
Teru avaisi täristen silmänsä, tuntiessaan hellän, mutta vieraan tuuppauksen. Hän oli hieman säikähtänyt kishua, nähdessään toisen ensi kertaa, mutta oli kuitenkin rauhallinen, koska huomasi, että arpinen valkoturkki halusi varmistaa vain tämän kunnon.
- O-olen minä...
Pienoinen vastasi hopeaturkille täristen, mutta tuolloin kyyneleet alkoivat valumaan pennun poskia pitkin, tuo itki. Syystäkin, mitä toinen oli saanut kokea jo liikaa.
- E-en kestä enää olla isäni luona, olen kärsinyt liikaa. Hän lyö sekä hakkaa jatkuvasti minua, eikä anna minulle ikinä ruokaa. Isäni kutsuu aina minua jopa ruokavarkaaksi, kun syön jonkin verran. Hänen takiaan en ole syönyt päiväkausiin.

Pentu näytti olevan ihan henkihieverissä, Kyoshiro kallisti vähän päätään ja säpsähti pienesti pikkuisen näyttäessä jälleen elonmerkkejä. Kyoshiro ei ollut kovin vanha, moni pitäisi sitä yhä pentuna, mutta kaiken kokemansa jälkeen se näytti paljon ikäistään vanhemmalta ja arvet sen kehossa korostivat sen kokemusta elämästä ja taistelusta, eloonjäämisestä. Kyo ei ollut pitkään aikaan nännyt pentua niin heikossa kunnossa kuin mitä Teru oli, nuorempi näytti aivan kävelevältä luurangolta jolla oli vain turkki päällä, puistatus kulki pitkin kishun selkärankaa. Terun alkaessa puhua uros rentoutui vähän ja pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Kyoshiro piti itkemistä usein heikkouden merkkinä, mutta hänelläkin oli sydän eikä hän voinut sietää pennun itkemistä. Kishun korvat painuivat hieman luimuun, kun tämä kuunteli pennun kohtaloa, aluksi ehkä jopa hieman säälien, mutta lopulta viha alkoi leimuta hänen sielussaan, kun Teru kertoi isänsä pahoinpitelystä. Teru muistutti häntä jopa osittain itsestään saman ikäisenä, Kyo tiesi miltä tuntui olla peloissaan ja nälissään. Kun omaan perheeseen ei voinut luottaa.Kishu ei voinut antaa tunteilleen liikaa valtaa, sillä tämä pentu tarvitsi häntä juuri nyt. Uroksen ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, hän istui toisen viereen ja tuuppasi kuonollaan kevyesti pennun päätä.
- Älähän nyt, urokset ei itke.
Kyoshiro rohkaisi toista ja nosti korviaan pystyyn, poimien sitten sivulta metsästämiään kaloja ja ojensi niistä kaksi Terun eteen, toisella oli varmasti kova nälkä, tuo näytti ihan riutuneelta.
- Syö, tarvitset voimia.

Hetken itkettyään nuorukainen alkoi rauhoittumaan, kun tunsi hopeaturkin hellän kosketuksen ja rohkaisevat sanat. Hetken tämä oli pelännyt, että hänet jätettäisiin yhä riutumaan. Mutta tuolloin, kun Teru sai muutaman kalan hänen eteensä, uros yllättyi positiivisesti.
- K-kiitos herra..
Hieman epäröivä pentu vielä oli, että saiko hän tosiaan nuo kalat itselleen syötäväksi. Lopulta pentu alkoi syömään kaloja huoletta, tuo tulisi olemaan aina kiitollinen kishulle sen vuoksi, kun toinen oli pelastanut hänet. Tosiasiassa Terun mieli kirkastui vähän.

Kishu oli hyvillään pennun piristymisestä ja kävi tyynesti makuulle kostealle ruohikolle hieman kauemmas tuosta. Kyo vastasi Terun kiitokseen vinolla hymyllä ja alkoi jo itsekin rentoutua hieman.
- Ei tarvi herroitella, olen Kyoshiro Shirogane. Onko sulla nimeä?
Sade oli lakannut, mutta kaikkialla oli yhä kosteaa ja ilmassa tuoksui raikas sateen jälkeinen tuoksu, metsä ja joki. Kyoshiron katse käväisi tyynesti ympärillä, mutta palasi sitten takaisin pentuun. Alue oli toisinaan rauhatonta, mutta näille osin Shiga-keniä moni ei tohtinut luvattomasti tulla.
- Sun ei tarvi pelätä isääsi enää ikinä, jos niin päätät. Voit jäädä tänne.

Pentu söi jonkun aikaa rauhassa, vastaamatta vielä mitään, nauttien kalojen syönnistä täysin siemauksin. Ruokailun jälkeen tämä nuolaisi suupieliään tyytyväisenä ja katsoi hopeaturkkiseen urokseen.
- K-Kyoshiro..On minulla nimi, satun olemaan Teru. En muista emoani lainkaan, joten olen ollut koko ikäni isäni seurassa ja saanut pelätä jatkuvasti häntä.
Teru mietti jonkin aikaa Kyoshiron ehdotusta, kunnes tuo nyökkäsi. Hän halusi kokeilla jotain muuta vaihteeksi, kuin olla isänsä luona.
- Päätin, etten enää koskaan palaa isäni luo, vaan jään tänne, kun kerran saan luvan olla täällä. Isäni saa olla yksinään. Mutta entä, jos hän yrittää tulla tänne etsimään minua?

Arpiturkki seurasi tyynesti katseellaan pentua ja kuunteli tuota nyökäten, hän oli tyytyväinen Terun tekemään valintaan, kenenkään ei tarvinnut väkisin kestää sellaista kohtelua kuin mitä tuo pentu ja monet muut joutuivat kokemaan. Kyoshiro piti kaiken kuulemansa ja näkemänsä takia aikuisia hyvin raukkamaisina ja julmina. Se oli parantanut yhden jos toisenkin kovia kokeneen pennun niin henkisiä kuin fyysisiäkin haavoja, joka ei olisi ollut alkuunkaan sen tehtävä. Joidenkin koirien ei vain olisi pitänyt olla vanhempia alkuunkaan.
- Säälin sitä piruparkaa, jos se näyttää naamaansa täällä. En suvaitse pennunhakkaajia, varsinkaan reviirilläni.
Kyoshiro naurahti, vaikka todellisuudessa hän tunsi sisimässään myös vihaa ja melkein toivoi Terun isän tulevan etsimään pentuaan, jotta voisi löylyttää sen oikein kunnolla.

Teru uskalsi ruveta vihdoin nauramaan, tämä pystyi olemaan nyt yllättävän rento Kyoshiron seurassa. Pennun mielenkiinto oli pikkuhiljaa urosta kohtaan herännyt, tämä saattoi jo ihailla arpiturkkia tuon olemuksensa ja luonteensa vuoksi.
- Kyoshiro, voisi luulla, että haluat antaa opetuksen isälleni sen takia, miten hän on kohdellut minua.
Tuon jälkeen Teru nousi ja uskalsi mennä lähemmäksi hopeturkkia, jonka jälkeen kiipesi kishun pään päälle, jääden tuon pään päälle makaamaan. Pentu oletti ja luotti, että Kyoshiro hyväksyisi tämän ja sen, ettei tämän tarvinnut pelätä sitä, että putoaisi nuoren uroksen pään päältä, hän katsoi ylhäältä käsin kishua ja hymyili.
- Haluaisin kovasti nähdä jossain vaiheessa, miten taistelet..

Kyoshiro ei voinut välttää hymynpoikasta suupielissään, Terun nauru oli tarttuvaa ja kishusta oli hienoa nähdä toisen piristyneen lyhyessä ajassa jo noin paljon. Pentu varmasti toipuisi ennalleen ihan pienessä hetkessä, Teru oli selvästi selviytyjä. Tuosta kasvaisi vielä kelpo uros vanhempana.
- Isäsi kaltaiset koirat ovat kaikista alhaisimpia, Teru. He eivät ole tervetulleita tänne ja jos isäsi erehtyy näyttäytymään täällä, otan mielelläni kunnian piestä sen pirulaisen.
Kyo ei välittänyt pennun kiipeilystä päällään, hän oli hyväksynyt silmän räpäyksessä Terun osaksi laumaansa ja melkeinpä voisi kai sanoa myös perhettään. Kyoshirolla oli erityinen suhde kaikkiin laumansa jäseniin, hän ei ollut pelkästään johtaja vaan otti siipiensä suojaan kovia kokeneita pentuja ja huolehti noista. Vaikka Kyoshiron pennuille opettama ajatusmaailma saattoi olla vääristynyt ja katkera, kukaan ei olisi voinut kieltää sitä etteikö hänen tarkoituksensa kaiken pohjalla olisi ollut hyvä.
- Varmasti näetkin ja opetan suakin taistelemaan. Uroksen pitää osata puolustaa itseään.

- Siksi haluaisinkin, että joku löylyttäisi isääni, hän ansaitsee kaikista huonoimman kohtelun ikinä.
Terun silmät alkoivat vähitellen kiiltämään innosta, tuo odotti innolla sitä päivää, jolloin näkisi Kyoshiron sekä taistelevan, että opettavan häntä taistelemaan.
"Haluan olla kuten Kyoshiro.."
Pentu oli kertakaikkiaan kelpo selviytyjä, tuosta tulisi varmasti vanhempana vahva, rohkea sekä kelpo uros. Suhde hopeaturkkiin oli melkein jo lähes velimäinen, koska Teru halusi oppia tuolta kaikkea.
- Kiitos Kyoshiro, odotan innolla sitä päivää, kun alat opettamaan minua sekä näen taisteluasi. Haluan puolustaa itseäni kaikin mahdollisin keinoin sekä vahvistua ja kasvaa kunnon urokseksi. Muuten, saisinko kutsua sinua isoveljekseni?

- Oikea asenne, isäsi ansaitsee saman kuin miten on kohdellut sua.
Kishu vastasi, ruokkien mielellään Terun sisällä kasvavaa katkeruutta ja vihaa isäänsä kohtaan. Ennen pitkää pentu tajuaisi itsenäistyvänsä ja ettei ollut enää riippuvainen isästään. Sitä paitsi Kyoshiro ei pistänyt pahakseen sitä, että pennut pitivät häntä eräänlaisena roolimallina ja ihailivat häntä. Hän halusi pennuistakin kasvavan yhtä muista riippumattomia ja vahvoja uroksia, selviytymään itse. Siihen asti kishu pitäisi noista kuitenkin mielellään huolta.
- Hyvä, noin puhuu todellinen uros. Sun pitää uskoa itseesi, sitten muutkin uskoo.
Arpiturkki vastasi tyynesti ja nyökkäsi sitten hyväksyväksi Terun kysymykselle.

Teru laski leukansa kevyesti kishun pään päälle ja haukahti. Tuo oli jo hivenen väsynyt, vaikka hän kuunteli tarkkaan urosta. Uros oli todella kiitollinen, että Kyoshiro löysi hänet ja alkoi huolehtimaan hänestä, kuten toinen huolehti jo muista nuorista.
- Minä uskon itseeni ihan täysin, isäni ei ansaitse olla enää hyvä isä. Päätin, etten ole riippuvainen hänestä enää ikinä ja haluan itsenäistyä, jotta voin joku päivä selviytyä itse aikuisena. Haluan nähdä, kun sinä rökität isäni. Ja isoveli, kiitos, kun kuitenkin aloit pitämään minusta huolta. Olen kiitollinen, olet kuin perhettä jo minulle.

- Isäsi ei ansaitse olla isä ollenkaan. Kenenkään pennun ei tarvitse kestää sellaista.
Kyoshiro vastasi tyynesti Terulle ja hymyili vähän itsekseen tuon sanoille.
- Ei sun tarvitse kiitellä, jokainen pentu tarvitsee jonkun pitämään huolta itsestään.
Uroksen joka sana oli totta, pennuista huolehtiminen ei ollut varsinaisesti koskaan ollut hänen velvollisuutensa vaan pentujen vanhempien, mutta jotkut eivät vain kelvanneet siihen tehtävään. Siksi Kyoshiroa ei haitannut pitää huolta pennuista ja katsoa näiden varttuvan vahvoiksi ja itsenäisiksi uroiksi.
- Jokaisen kasvavan uroksen pitää kuitenkin levätä tarpeeksi. Sulla on ollut pitkä päivä, mennään suojaisampaan paikkaan muiden luokse.

Kyo sanoi ja nousi varovasti ylös pitäen pennun päänsä päällä ja poimi sivuun jääneen linnun mukaansa suunnatessaan läheiseen metsään. Puut olivat suojanneet niin hyvin sateelta, että maa oli siellä täysin kuivaa. Kauempana näkyi hajanainen joukko eri ikäisiä uroksia, joista suurin osa oli jo käynyt nukkumaan. Muutama havahtui johtajansa paikalle saapumiseen ja nousi ylös, mutta Kyoshiro viittasi näitä olemaan herättämättä suurempaa hälinää ja laski linnun hieman Terua vanhempien pentujen viereen ja kävi sitten makuulle itsekin, vastaten hiljaa näiden uteliaisiin katseisiin:
- Tämä on Teru, hän jää tänne.

Teru makoili hiljaa Kyoshiron pään päällä, hyvin pysyen kyydissä.
"Kyoshiro on kyllä erittäin hyvä ja huolehtiva tyyppi.."
Uros hymähti, kunnes muita, eri ikäisiä uroksia nähdessään pentu alkoi arkailemaan vähän, varsinkin silloin, kun muut pennut katsoivat uteliaana tätä.
- H-Hei...
Pentu tervehti hieman ujosti kishun pään päältä.

- Ei tarvitse arastella. Suurin osa meistä on kokenut samanlaista kuin sinäkin, osa taas jäänyt orvoiksi.
Kyoshiro rohkaisi Terua rauhallisesti kävellessään sivummalle muista ja käydessä makaamaan, venytellen vähän jalkojaan. Osa pennuista tervehti tai hymyili vastaukseksi Terulle. Vaikka Kyo viittasikin vahvasti me-sanalla myös itseensä hän ei puhunut juuri koskaan omasta menneisyydestään. Uros koki olevansa vahvempi niin eikä halunnut sääliä muilta.
- Alkuun voi olla vähän pelottavaa olla uusi, mutta kaikki täällä on melkein kuin yhtä perhettä. Me pidetään huolta toisistamme.
Kishu lisäsi vilkaisten pentua päänsä päällä tyynesti.

Pentu oli tervehtinyt ohimennen muita pentuja, jotka olivat tervehtineet häntä tai hymyilleet hänelle. Teru ei suoranaisesti tuntenut itseään kovin yksinäiseksi, koska laumassa oli paljon muitakin, jotka olivat kokeneet saman, kuin hän.
"Orvoiksi, heillä ei ole lainkaan siis vanhempia.."
Nyt vasta tämä ymmärsi, minkä takia Kyoshiro huolehti muista pennuista. Koska osa nuorista oli jäänyt orvoiksi tai vanhemmat olivat kohdelleet huonosti.
- Täällä siis meistä jokainen lauman jäsen pitää toisistaan huolta, kuten perheenjäsenistään?

Kishun laumassa vallitsi hyvin erilainen yhteishenki kuin monessa muussa laumassa, kaikki olivat samasta lähtökohdasta, joten oli hyvin harvinaista, että muilla tuli edes riitoja keskenään. Kaikki olivat valmiita huolehtimaan toisistaan ja pitämään toistensa puolia. Myös Kyoshiro oli kenties aika paljonkin erilaisempi johtaja kuin monessa muussa villikoiralaumassa, häntä ilhailtiin, mutta hän ei odottanut tai velvoittanut mitään muodollisuuksia tai muutenkaan asettanut itseään muiden yläpuolelle. Siitä huolimatta hänellä oli laumassaan täysi käskytysvalta ja hänen käskyjään toteltiin ja kuunneltiin. Kishulle oli hyvin itsestään selvää, että laumalaisia kohdeltiin hyvin ja ystävinä. Kaikin puolin kyse oli melkein enemmän jengistä kuin laumasta.
- Nimenomaan, ollaan kaikki yhtä perhettä. Täällä kukaan ei hakkaa toisia, se ei kuulu asiaan. Monella on perheestä vääristynyt käsitys.

Tämä nyökkäsi kuunneltuaan arpiturkkia niin tarkkaan, kuin vain pystyi. Kaikki huolehti toisistaan, kuin perheestään ja piti jengiläistensä puolia tarvittaessa sekä jokainen kuunteli johtajaansa ja totteli häntä. Myös jokainen jengiläinen suojelisi varmasti omaa johtajaansa vaaratilanteen sattuessa kohdalle. Kaikki olivat ystäviä keskenään, jotka pitivät yhtä, sen koommin ilman sen mitään kummoisempia riitoja.
- Väsyttää..
Teru alkoi haukottelemaan kunnolla ja kierähti Kyoshiron pään päältä maan tasalle uroksen vierelle, painaen sitten päänsä tuon turkille, nojaten kunnolla hopeaturkkiin.

- Nuku vaan, mä vahdin tänä yönä.
Kyoshiro vastasi pennulle ja tuuppasi lempeästi kuonollaan pikkuisen päätä, antaen tuon nojata itseensä. Oli täysin ymmärrettävää, että pienemmät pennut etsivät turvaa muista eikä kishulla ollut mitään sitä vastaan, vaikka olikin normaalisti hyvin itsenäinen uros.
Aurinko oli painunut jo horisontin taakse ja hiljaisuus kertoi kaikkien muidenkin vaipuneen jo takaisin uneen. Sateen jälkeen yöstä oli tulossa viileä, josta johtuen monet nukkuivat lähekkäin.

- Hyvä on...
Terulla sattui olemaan jo hivenen kylmä ja painautui enemmän Kyoshiron turkkia vasten, venytellen hieman aluksi ja sitten vasta mennen kunnon kerälle. Pennulle tuli vähitellen jokseenkin vain turvallisempi ja vain vielä enemmän turvallisempi olo. Tuo uskalsi vähitellen nukahtaa, koska muutkin nukkuivat.
"Kyoshiron turkki on niin lämmin.."
- Hyvää yötä...
Hetken päästä pienoinen nukahtikin ja tuhisi söpösti nukkuessaan, mutta ei kuitenkaan liian äänekkäästi.

- Öitä, pirpana.
Kyoshiro kuiskasi takaisin pennulle ja hymyili vähän vinosti ja heilautti häntäänsä hieman tuon ympärille. Kaikkialla oli yhtäkkiä aivan hiljaista satunnaisia lintujen ääniä lukuunottamatta. Ainoa valo pilkkopimeässä oli puiden oksien lävitse tuleva kuun ja tähtien valo, tähdet olivat tänä yönä todella kirkkaita. Kishu ei sulkenut silmiään, se kuulosteli ympäristöä silloin tällöin ja käänteli vähän korviaan ja katsettaan, mutta alue vaikutti hyvin rauhalliselta. Sille oli kuitenkin tärkeintä, että muut olivat turvassa ja pysyivät nukkumaan yönsä rauhassa.

Teru hieman potki takajalkaansa unissaan, mutta tuo näki kuitenkin pennun unta. Yleensä nukkuessaan pentu oli nähnyt aina painajaisia. Mutta nyt kun Teru oli päässyt jengiin, jossa jokainen huolehti toisistaan, kuin perheenjäsenestään, tuolla oli todella turvallinen olo nyt ja näki vain pelkästään hyviä unia.

Vähitellen nousevan auringon valo alkoi sarastaa kaukana horisontissa puiden takana. Kyoshiro oli todennäköisesti torkahtanut hetkeksi, koska se säpsähti hereille siihen, kun Teru potkaisi sitä kylkeen unessaan. Kishu vilkaisi ympärilleen silmät sirillään ja haukotteli vähän.